Airi Raitaranta, asiantuntija, diakonian kehittäminen, tiedontuotanto ja viestintä, Kirkkohallitus
Diakoniaa poikkeusoloissa
Suomessa poikkeusoloihin varautumista kehitetään jatkuvasti sekä harjoitellaan säännöllisesti. Myös kirkossa ja diakoniatyössä oli varauduttu, mutta siitä huolimatta covid-19 yllätti diakoniatyöntekijät ja haastoi nopeasti lähes kaikki arjen toimintamallit. Osa työntekijöistä kuvaa viime kevättä ensin lamaantumisen ja pelonkin tuntemusten kautta, mutta ihmisten avun tarve ja käytännön tehtävät vahvistivat nopeasti diakonian toimintakyvykkyyttä ja ratkaisukeskeisyyttä yllättävästi muuttuneessa toimintaympäristössä.
Covid-19-sulku haastoi perinteiset tavat tehdä diakoniatyötä. Kokoava toiminta laitettiin tauolle, laitosvierailuja tai suurinta osaa kotikäynneistäkään ei voitu tehdä, yhteisruokailuista siirryttiin ruokakassien jakamiseen ja vastaanotot siirrettiin pääosin puhelimen kautta hoidettaviksi. Luopuminen joistakin entisistä tehtävistä teki tilaa ja myös positiivisen paineen kehittää uutta. Työntekijät ovat kokeneet, ettei heillä ole ollut arjen normaaleissa työtilanteissa resursseja lähteä suunnittelemaan ja tekemään vaikkapa digidiakoniaa tai muitakaan työn tapojen uudistamista. Parhaimmillaan muutoksien tuoma pysähtyminen ja uudenlainen tilanne tuuletti vanhoja työtapoja ja mahdollisti uuden syntymistä.
Diakoniatyön valmius muuttua on paitsi työntekijöistä riippuvainen myös vahvasti seurakuntalähtöinen. Seurakunnat ovat itsenäisiä määrittelemään työnsä tavoitteet ja valitsemaan omat toimintatapansa. Lisää toiminnan vapautta antaa diakoniatyön melko väljä normittelu. Eri puolilla Suomea paikallisten toimintakulttuurien muodostumiseen ovat vaikuttaneet historia, perinteet ja paikalliset tarpeet sekä johtamisen kulttuurit. Diakoniatyö onkin usein seurakuntansa ja työntekijänsä näköistä, vaikka luonnollisesti yhtenäisyyttä löytyy monissa käytännöissä.
Tilastot kertovat muutossuunnista
Diakoniatyössä tapahtuneet koronaviruksen aiheuttaman pandemian tuomat muutokset näkyivät lähes reaaliaikaisesti kirkon tilastoissa. Vertailtaessa kahden peräkkäisen (2019 ja 2020) vuoden osalta tammi-toukokuun tilastoja voidaan nähdä, että kohtaamisten määrä lisääntyi keväällä 43 prosenttia. Kesän aikana näytti, että kohtaamisten määrä alkaa tasoittua kohti entistä normaalia, mutta elokuusta lähtien kohtaamisia on ollut kuukausitasolla n. 10 000 enemmän verrattuna alkuvuoteen ennen korona-aikaa.
Taloudellisen avustamisen euromäärä diakoniatyössä vuoteen 2019 verrattuna näyttää nousevan noin miljoona euroa koko vuoden osalta, mikäli loppuvuoden osalta avustuksia annetaan samassa suhteessa, ja joulukuu näyttäytyy entiseen tapaan merkittävä ajanjaksona taloudellisen avustamisen osalta. Jaettujen ruokakassien määrä kasvoi 67 prosenttia tammi-toukokuussa verrattuna vuoteen 2019. Kasvu on nähtävissä tilastoissa heti maaliskuusta lähtien ja koko vuoden korkeimmat piikit ruokakassien osalta ovat huhti- ja toukokuussa. Toukokuussa ruokakasseja jaettiin lähes 29 000 kappaletta, mikä on yli kolme kertaa enemmän kuin saman vuoden tammi- tai helmikuussa. Tilastot kertovat myös, että ruokakassien jakamisen määrät lähtivät nousuun jo edellisen vuoden lokakuusta lähtien ja jo alkuvuonna 2020 jaettiin noin 3000 ruokakassia enemmän kuin kuukaudessa aiemmin keskimäärin.
Diakoniassa löydettiin reitit auttamiseen erityisesti tarttumalla ruoka-avun haasteeseen. Tilastoissa on nähtävissä kohtaamisten siirtyminen puhelin- ja verkkokeskusteluiksi heti maaliskuun puolivälistä lähtien. Tilastojen mukaan tapaamisia on ollut keväällä pandemia-aikana seurakunnan tiloissa ja kodeissakin jonkin verran, mutta keskimäärin reilut kaksi kolmannesta kohtaamisista oli maalis-toukokuussa etätapaamisia. Kesäkuussa puhelin- ja verkkokeskustelujen määrä lähti laskuun ja on tasaantunut syksyyn ollen kuitenkin hieman suurempi kuin vaikkapa seurakunnan tiloissa tapahtuvat kohtaamiset. Tilastojen mukaan kotikäyntejä on tehty koko vuoden ajan, mutta selkeästi keskimäärin vähemmän kuin edellisenä vuonna.
Ryhmätoiminnat laitettiin pääosin tauolle maaliskuun aikana, mikä näkyy myös tilastoissa huhti-heinäkuun aikana hyvin pieninä lukuina. Ryhmätoiminta lähti käynnistymään uudelleen elokuussa ja tilastojen mukaan ryhmätoimintaa on järjestetty syksyn aikana noin puolet entisen normaaliajan toiminnasta. Huhtikuussa ei tilastoitu diakonian osalta yhtään leiriä tai retkeä. Syksyn aikana myös tämä toiminta, samoin kuin erilaisten diakonian muiden tilaisuuksien järjestäminen, on varovasti uudelleen aktivoitunut.
Kirkon diakoniarahaston avustushakemuksissa näkyy työn ja tilanteiden muutos
Poikkeusolot näkyvät myös Kirkon diakoniarahaston hakemuksissa. Hakemuksia jätettiin diakoniarahastolle toukokuun loppuun mennessä 25 prosenttia vähemmän verrattuna edellisvuoteen. Tähän vaikutti diakoniatyön luonteen muutos, kun diakoniatyöntekijöiden työn painopisteeksi tuli akuutin ruokakriisin hoitaminen. Kevään aikana diakoniarahastolle tulleissa hakemuksissa kerrottiin lomautuksista, irtisanomisista ja lasten etäopiskelusta johtuvasta ruokakulujen kasvusta. Odotettavissa on, että hakemusten määrä kasvaa syksyllä, kun kotitalouksien joustovarat ja säästöt on käytetty loppuun ja hätäratkaisuna otetut luotot erääntyvät maksettavaksi.
Kirkon diakoniarahaston ja Tukikummien avustusten määrä on kevään notkahduksen jälkeen lähtenyt palautumaan tavalliselle kuukausittaiselle tasolle kesän jälkeen. Koronan vuoksi Kirkon diakoniarahastosta on myönnetty jonkin verran myös vähän normaalia pienempiä avustuksia, sillä rahasto on saanut lahjoituksen käytettäväksi korjaamaan erityisesti koronasta aiheutunutta taloudellista ahdinkoa. Todennäköisesti hakemusmäärien kasvu jatkuu vielä pidemmän aikaa, kuten on tapahtunut aiemmin talouden taantumien aikana.
Avustushakemuksissa on näkynyt koronan aiheuttamia lomautuksia ja irtisanomisia esimerkiksi koulunkäyntiavustajien, taksikuskien ja ravintolatyöntekijöiden työssä. Kevätkaudella lasten kotikoulu toi lisää kustannuksia perheisiin ja lasten hankintoihin on haettu syksyllä enemmän apua. Ikääntyneiden hakijoiden hakemuksissa näkyi kasvaneet ruokakustannukset, kun heidän piti ostaa kuljetuspalveluja eristyksen aikana. Avustusta on haettu vähemmän terveydenhuollon ja suunterveyden kustannuksiin, mikä johtuu terveydenhuollon palvelujen viivästymisestä. Terveysongelmien kasaantuminen voi aiheuttaa suurempia terveydenhuollon kustannuksia tulevaisuudessa.
Dokumentointia työntekijöiden kokemuksista
Sosionomi (AMK) -diakoni opiskelija Aki Korhonen keräsi materiaalia sekä kartoitti diakoniatyöntekijöiden kokemuksia muuttuneessa tilanteessa kevään poikkeusolojen aikana. Dokumentaatio toteutettiin Kirkkohallituksen, hiippakuntien ja Diakonia-ammattikorkeakoulun yhteistyönä. Haasteltavana oli yhteensä kuusi erilaisissa seurakunnissa eri puolilla Suomea työtään tekevää diakoniatyöntekijää kolmen hiippakunnan alueella.
Haastatteluissa nousi esiin diakoniatyössä käyttöön otettuja uusia toimintatapoja ja erityisen vahvasti haastateltavat korostivat sosiaalisen median kanavia ja niihin panostamista. Myös puhelin otettiin jälleen yhä laajamittaisempaan ja aktiivisempaan käyttöön. Haastateltavat kertoivat, että nopeasti muuttuneessa tilanteessa on ollut pakko opetella ja kokeilla eri tapoja ihmisten saavuttamiseksi. Samaan aikaan seurakunnissa syntyi pohdintaa, että tarvitaanko esimerkiksi kaikkia aiemmin toteutettuja ryhmätoimintoja. Uuden luomisen nähtiin tarvitsevan tilaa ja vaativan jostakin aiemmin tehdystä luopumisesta.
Työn muutos oli nähtävissä myös uudenlaisina päivystyksinä ja vastaanottotyönä. Joissakin seurakunnissa työntekijät siirtyivät kirkkoon ja olivat siellä tavattavissa. Yleisesti koettiin, että on tärkeää pitää kirkon ovet auki, jos se vain on mahdollista, koska monet muut ovet sulkeutuivat.
Uusia yhteisiä tukimuotoja lähdettiin ripeästi rakentamaan paikallisesti yhteistyössä. Verkostoissa rakennetut tukisysteemit painottuivat puhelinpäivystysten, kotiin soittojen ja ruokakassien jakamisen organisointiin. Kaikissa seurakunnissa ei kuitenkaan välttämättä löydetty nopeasti uusia toimivia yhteistyötapoja muiden toimijoiden kanssa. Seurakunnan sisälläkään ei työalojen välistä yhteistyötä, työnkuvamuutoksia ja vastuunjakoa ole kaikkialla syntynyt toivotusti. Johtamiskulttuurit, aiempi yhteistyö ja toisen toisensa tunteminen näyttävät vaikuttavan tekemisen ja yhteistyön toimivuuteen myös poikkeusoloissa. Ilmapiiri muutosten keskellä koettiin osassa seurakunnissa innostavaksi. Yhteistyö ja arvostus toisia kohtaan kasvoi ja haastateltavat kiittivät toisten työalojen työntekijöiden tekemää työtä ja arvostivat hyvää töiden delegointia ja johtamista.
Kaikki kuusi haastateltavaa kertoivat pakollisen digiloikan olevan pääsääntöisesti hyvä asia, sillä sen myötä oli ollut pakko tehdä niitä muutoksia, joita oli ennen väistelty. Lisäksi tärkeänä huomiona haasteltavat toivat esille, että kohtaamisessa välissä olevalla välineellä ei ole sinänsä suurta merkitystä. Haastateltavien mukaan kirkon tulisi pyrkiä mukaan erilaisiin kotiin vietävien palvelujen tuottamiseen terveydenhuollon ja yksityisten palveluntuottajien rinnalla. On havaittu, että myös kirkon digipalveluille on tilausta ja että diakoniatyöntekijä voi olla linkki yksinäisten ja apua tarvitsevien sekä auttamishaluisten välillä.
Haastateltavat olivat huomanneet, että palaverit hoituvat digiloikan myötä paremmin ja tehokkaammin. Kokoukset ovat jämptimpiä ja aikataulusyistä ihmisiä saa etäyhteyspalavereihin helpommin. Haastateltavien oma toive olikin, että etäyhteyden välityksellä tapahtuvat kokoukset ym. jäisivät pysyvämmiksi käytännöiksi.
Poikkeusolojen myötä on opittu aktiivisemmin kysymään ihmisiltä: ”mitä kuuluu” ja ”miten sinä voit”. Seurakunta ja diakoniatyö ovat parhaimmillaan keskellä elämää. Diakonian uskotaan tämän kriisin myötä vahvistuvan, koska uusia ihmisiä on tullut kantamaan vastuuta yhdessä työntekijöiden kanssa. Haastatteluissa korostettiin myös ammatillisuuden vahvistumista suhteessa yhteistyökumppaneihin. Saavutettavuuskysymykset nousivat myös esille uudella tavalla poikkeusolojen myötä.
Yhteenvetona voidaan sanoa, että haastatellut työntekijät kertovat rohkeuden kasvaneen uuden kokeilemiseen. Vaikka perinteinen puhelin on palannut uuteen arvoon työvälineenä, myös kiinnostus sosiaalisen median käyttämiseen on kasvanut. Erilaisten yhteydenpitotyylien muutos jäänee haastateltavien mukaan pysyväksi. Etsivää ja löytävää asiakastyötä halutaan jatkaa ja palavereja halutaan pitää etänä jatkossakin.
Tutkimus diakonian digiloikasta
Sosionomi (YAMK) -opiskelijoiden Tiia Koskisen ja Hanna-Leena Niemelän opinnäytetyö ”Mahdollisuus digitaaliseen muutokseen diakoniatyössä – Soveltava tutkimus diakoniatyön kevään 2020 digiloikasta” toteutettiin yhdessä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Kirkkohallituksen toiminnallisen osaston kanssa.
Opinnäytetyön tavoitteena on ollut osaltaan vahvistaa digitaalista työotetta sekä edistää ja löytää hyviä toimintatapoja diakoniatyöhön. Opinnäytetyön tarkoituksena on ollut dokumentoida diakoniatyössä tapahtuneita covid-19-pandemian rajoitustoimista johtuvia muutoksia keväällä 2020 sekä kuvata diakoniatyön digitaalisia työtapoja ja niissä tapahtunutta kehitystä ennen pandemiaa sekä sen aikana.
Tutkimuksen havaintojen mukaan digidiakonia haastaa diakoniatyöntekijöiden asiantuntijuutta uudella tavalla. Tarvitaan uutta ymmärrystä digitalisaation yhteiskunnallista vaikutuksista sekä digitaalisen median luonteesta. Diakoniatyöntekijät tarvitsevat lisäksi ajantasaiset ja toimivat työvälineet työn toteuttamiseen, mutta myös koulutusta digitaitojen vahvistamiseen ja ylläpitämiseen. Digitaalisen työotteen löytyminen ja sen vakiintuminen myös diakoniatyössä vaatii Suomen evankelis-luterilaiselta kirkolta sekä seurakunnilta selkeää panostusta digidiakonian kehittämiseen ja henkilöstön kouluttamiseen.
Digidiakonian tekijät kaipaavat verkossa ja digitaalisesti tehtävän työn tunnustamista osaksi diakoniatyötä. Tämän myötä tulevaisuuden digidiakoniatyölle voidaan luoda selkeät tavoitteet sekä toimintasuunnitelma keinoineen ja mittareineen. Digidiakoniaa tekevät työntekijät kaipaavat selkeitä ohjeita työn tilastoimiseen, apua työn rajaamiseen sekä koulusta tietosuojaan ja tietoturvaan liittyvissä asioissa. Tämä haastaa organisaation eri tasot koordinoimaan ohjausta ja apua erityisesti tietosuojaan ja tietoturvaan liittyen. Lisäksi on yleisesti tunnistettava asennetasolla digitaalisen työn merkityksellisyys ja paikka auttamistyössä.
Tutkimuksen mukaan digitaalisuus nähdään kriisin keskellä mahdollisuutena. Diakoniatyö on pystynyt uudistumaan erilaisissa yhteiskunnallisissa tilanteissa ennenkin. Haastatellut diakoniatyöntekijät muuntautuivat nopealla aikataululla suunnittelemaan, kuvaamaan, editoimaan ja julkaisemaan materiaalia sosiaaliseen median eri kanaviin ja verkkosivuille. Haastateltavat toimivat verkossa pääosin omilla kasvoillaan ja profiileillaan. Työntekijät perustivat, ylläpitivät ja ohjasivat ryhmiään myös videovälitteisesti eri ohjelmien ja alustojen kautta. Samaan aikaan työntekijöillä oli ymmärrys ja huoli, että kaikkia apua tarvitsevia ei voida tavoittaa digitaalisilla keinoilla.
Digisyrjäytyminen ei sulje pois mitään ikäluokkaa ja koskee erityisesti niitä, jotka ovat syystä tai toisesta syrjäytyneitä. Covid-19-sulku pahensi jo ennestään digisyrjäytyneiden ihmisten tilannetta. Sulun aikana kirjastot ja monet muut yleiset tilat suljettiin ja samalla internetin käyttö julkisissa tiloissa vaikeutui. Diakoniatyön kautta on hankittu mahdollisuuksien mukaan tietokoneita, verkkoyhteyksiä ja annettu tukea myös niiden käyttöönottoon. Diakoniatyöntekijöiden roolin digitaalisen kuilun kaventajina voidaan nähdä tämän toiminnan kautta vahvistuneen.
Kirkon palveluita digitalisoitaessa on samaan aikaan otettava huomioon se, miten digisyrjäytymisen kuilua kavennetaan ja esteitä digitaalisien yhteyksien toteutumisen osalta raivataan. Tämä vaatii eri tasoilla ymmärryksen lisääntymistä digitaalisen kehityksen merkityksestä. Jotta digitaalisesti tehty asiakastyö olisi eettisesti toimivaa ja vastuullista sekä työntekijän että asiakkaan kannalta, tulee toiminnan periaatteet ja käytännöt sopia ja sanoittaa. Verkossa tehtävä työ haastaa tarkastelemaan myös kirjaamis-, dokumentointi- ja tietosuojakäytäntöjä uudelleen.
Osittain, ehkä hieman yllättäenkin, työntekijät kokivat digitaalisten alustojen ja etäyhteyksien helpottavan arkaluontoisista asioista kertomista. Alustat mahdollistivat käyttäjien yhteen tulemisen ja asioiden jakamisen maantieteellisistä rajoista riippumatta. Yhteisöllisyys ei määrity vain fyysisen tilan tai asumispaikan mukaan. Keskustelut voivat syntyä yhteisen mielenkiinnon ja tarpeiden mukaan. Sosiaalisen median kentän laajeneminen ja uusiutuminen haastaa diakoniatyötä kokeilemaan erilaisia kanavia tukea tarvitsevien ihmisten tavoittamiseksi. Tarvitaan ketteryyttä ja rohkeutta luopua niistä työtavoista, joilla ei enää tavoiteta seurakuntalaisia ja apua tarvitsevia. Muutosten keskellä haastatellut työntekijät kaipasivat tukea työajan hallinnassa ja rajaamisessa uudessa tilanteessa, jossa työajattomuus ja verkon kaikkialla läsnä oleva luonne yhdessä kuormittivat työntekijöitä.
Muuttaako murros toimintatapoja pysyvästi?
Lähimmäisen palveleminen ja rakastaminen ovat kirkon tuntomerkkejä ja samalla luovuttamaton osa kirkon arkea ja elämää. Diakoninen kirkko auttaa ja tukee haavoittuvassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä sekä toimii oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden ja rauhan puolesta. Diakoniassa ei ole kyse vain seurakunnan hyvää elämää edistävästä työmuodosta, diakoniatyöstä, vaan sen jäsenten ja työntekijöiden yhdessä jakamasta tehtävästä ja elämisentavasta.
Tämä syksynä hyväksytyn kirkon Ovet auki -strategian pohjalta tehtävillä toimenpiteillä halutaan vaikuttaa siihen, minkälainen kirkko on tulevaisuudessa ja kykeneekö kirkko katsomaan rohkeasti ulos- ja eteenpäin samalla kun se arvostaa historiaansa ja perinteitään. Strategian tavoitteisiin pääsemiseksi on myös kysyttävä, ovatko seurakuntalaiset ensisijaisesti vain työn kohteita vai myös toimijoita, jotka tekevät kirkkoa eläväksi.
Tulevaisuutta ei luoda mennyttä toistaen, vaan eteenpäin katsoen. Vastuu muutoksesta ei voi kuitenkaan olla vain yksilötasolla, vaan koko yhteisöllä ja organisaatiolla. Muutosta täytyy johtaa ja samalla muutoksen toteutumisesta tulee ennen kaikkea johtamisen kysymys. Totuttujen toimintatapojen rajautuessa yllättäen sivuun uusien mahdollisuuksien etsiminen on paitsi ainoa tapa edetä, mutta myös samalla erinomainen kasvun paikka.
Muutosten mahdollistamiseen ja pysyvyyteen liittyvä tulevaisuusajattelu, -älykkyys ja -lukutaito vahvistuu systeemisen ja kompleksisen todellisuuden tunnistamisen kautta. Tulevaisuus rakentuu arvoihin perustuvien valintojen kautta. Onkin kysyttävä, mitkä ovat mahdolliset, todennäköiset ja toivottavat tulevaisuudet, joita olemme diakoniatyön kehityksen ja murroksen osalta luomassa.
Systeeminen ajattelun avulla voimme nostaa esiin erilaisia muutoksen mahdollistamiseen liittyviä kysymyksiä: mitkä olosuhteet, suhtautuminen ja asenteet ovat saaneet aikaan sen, että olemme tässä nyt? Mitkä ovat todennäköisiä toimia, tapoja tai kaavoja eteenpäin menemiseksi? Mitkä ovat mahdollisia reaktioita toimintaympäristössä? Systeeminen ajattelu vaatii siis yhtä aikaa tulevaisuuskuvan ja aiemmin tapahtuneen ymmärtämisen
Kompleksiseen todellisuuteen liittyy ennustamattomuus, epälineaarisuus ja keskinäisriippuvuus. Kompleksisuusajattelun mukaan yhteiskunnalliset kysymykset ja ongelmat ovat useimmiten laajoja ja moniulotteisia ja joihin vaikuttavat myös lukuisat muut asiat ja ilmiöt. Systeemien osien välillä on kytkentöjä ja vuorovaikutussuhteita, jotka mahdollistavat systeemin itseorganisoitumisen. Systeemin käyttäytyminen on siis osittain ennustamatonta ja itseorganisoitumisella viitataankin yleisesti erilaisten systeemien kykyyn muodostaa yksinkertaisista rakenteista monimutkaisia kokonaisuuksia. Kompleksisille systeemeille on lisäksi ominaista herkkyys joillekin muutoksille ja vastaavasti tunteettomuus toisille.
Epävarmuuden sävyttämästä ja kompleksisesta todellisuudesta nouseviin kysymyksiin ja tilanteisiin ei voida vastata perinteisillä, lineaarisuuteen ja rationaalisuuteen perustuvilla toimintamalleilla. Systeemien avoimuutta ja vuorovaikutusta lisäämällä voidaan kohdata ja vaikuttaa myös epävarmoihin ja kompleksisiin tapahtumiin. Epävarmuus voidaankin ymmärtää voimavaraksi, joka synnyttää luovuutta. Sosiaaliset systeemit eivät ainoastaan sopeudu ympäristön muutoksiin, vaan ne pyrkivät myös uudistamaan sitä. Päätöksenteon ongelmat on usein nähty informaation puutteena, mutta kompleksisuusajattelun mukaan ne liittyvät ennemminkin informaation tulkintaan ja toimijoiden välisiin suhteisiin ja sekä vuorovaikutukseen.
Diakoniatyössä asiantuntijatyön ja – ympäristön kytköksellisyys, asioiden monitulkinnallisuus ja sirpaleisuus sekä toimintojen välinen siiloutuminen aiheuttavat prosesseihin erilaisia katkoksia. Tämä kompleksinen todellisuus näkyy myös diakoniatyön asiakkuusprosesseissa ja siinä toivotussa todellisuudessa, mitä ymmärretään tavoitella. Tarvitaan siis ratkaisuja prosessien jatkuvuuden takaamiseksi, jotta diakonian kautta apua tai tukea hakeva ihminen on osallinen ja pääsee vaikuttamaan siihen, miten prosessi häneen vaikuttaa. Palvelumuotoiluajattelun läpäisevyys työn vuorovaikutteisessa ja mukaan ottavassa uudistamisessa vaatii roolien muutosta sekä diakonian erilaisilta asiantuntijoilta organisaatioissa että myös päättäjiltä kirkossa. Tämä vaatii asenteiden muuttamista, uusia tapoja toimia ja ennen kaikkea keskinäisen luottamuksen vahvistumista ja vallan uudelleen jakoa.
Tulevaisuusälykkyys näyttää toimijuuden osalta sisältävän ainakin yhä merkityksellisempien prosessien rakentamista. Prosessit tulevaisuudessa ovat parhaimmillaan periaatteiltaan yksinkertaisia ja selkeitä, mutta samaan aikaan osallistavia ja toimijoita sitouttavia. Tämä tarkoittaa johtamisen, vastuun, vallan ja resurssien uudelleen määrittelyä.
Muutosprosessi vaatii motivaatiota. Yksilön motivaatio riippuu lukuisista sisäisistä tekijöistä, joita ovat muuan muassa persoonallisuus, kyvykkyys, arvojärjestelmä sekä sisäisiä tekijöitä konkreettisemmista ulkoisista tekijöistä, kuten ihmisten työ- ja kotioloista. Kulttuurisidonnaisuus vaikuttaa käyttäytymiseen ja sitä kautta myös muutosprosesseihin. Toimintakulttuurierot seurakuntien tai jopa samaan seurakuntayhtymään kuuluvien yksiköiden kesken voivat olla suuria. Toivottu muutosprosessi saattaa epäonnistua siinä, että ei ymmärretä ulkoisen tai sisäisen kulttuurin merkitystä prosessin kululle ja sen onnistumiselle.
Muutosprosessien sujuvuus tulevaisuudessa mahdollistuu monitasoisen viestinnän ja prosessien kuvaamisen kautta. Prosesseja on tarpeen esittää sanallisesti, kuvien ja muiden konkretisoivien välineiden sekä erilaisten digitaalisten jatkuvasti muokattavissa olevien alustojen kautta. Toivotussa tulevaisuudessa prosessiin osallistumisen erilaiset esteet tapauskohtaisesti tunnistetaan ja poistetaan. Seurakuntaorganisaatioiden on mahdollisuus nähdä digitaalinen ja fyysinen ympäristö yhä vahvemmin yhtenä kokonaisuutena. ”Uusi normaali” tarkoittaa että olemme riippuvaisia digitaalisen ympäristön toimivuudesta ja luotettavuudesta yhä enemmän.
Kulunut vuosi on näyttänyt meille, että myös kirkon diakoniatyö on osoittanut muutoskykyisyytensä. Se mitä havaitusta, opitusta ja koetusta jää elämään, on kuitenkin koko kirkon asia ja mahdollisuus. On aika vahvistaa edelleen luottamusta, selkiyttää rooleja sekä toimintaperiaatteita, mutta myös ottaa diakoniatyön kautta apua ja tukea hakevat ihmiset mukaan yhä vahvemmin kehitys- ja muutostyöhön. Ennalta tietämisen sijaan on asetuttava yhä enemmän kysymään erilaisia tarpeita sekä mietintöjen sijaan on rohkaistuttava kokeilemaan epäonnistumisten uhallakin.
”Luotamme, että kirkon uudistuminen jatkuu Jumalan armon varassa.
Ovet auki – strategia
Ovi tulevaisuuteen on auki.”
Lähteitä:
Jalonen, Harri 2006. Kompleksisuusajattelu yhteiskuntatieteissä. Politiikka. 2/2006. 115–126.
Korhonen, Aki 2020. Diakonian toteutuminen poikkeusolojen aikana. Diakonia-ammattikorkeakoulu. Tiivistelmä: Korhonen, Aki ja Raitaranta, Airi 2020. Diakoniaa poikkeusoloissa, Diakonia+ -verkkolehti https://www.diakoniaplus.fi/diakoniaa-poikkeusoloissa/
Koskinen, Tiia & Niemelä, Hanna-Leena 2020. Mahdollisuus digitaaliseen muutokseen diakoniatyössä
Soveltava tutkimus diakoniatyön kevään 2020 digiloikasta. Sosiaali- ja terveysala, Digitaaliset
ratkaisut, LAB-AMMATTIKORKEAKOULU.
Mäki, Annastiina 2017. Johtajuuskulttuuri – toiveiden, tekojen ja tulkintojen tihentymä, Tutkimus johtajuuskulttuurin olemuksesta ja kehittämisestä asiantuntijaorganisaatioissa. Vaasan yliopisto, liiketaloustiede, Acta Wasaensia 371.
Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2020. Ovet auki – Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2026. Ovet auki – Suomen evankelisluterilaisen kirkon strategia vuoteen 2026